tiistai 20. kesäkuuta 2017

AutumnBucketList by Domino

Selailin blogin tekstejä ja luonnoksissa eteeni ilmestyi 
AutumnBucketList by Domino...
?????
Piti oikein hetken miettiä, että mikä tämä olikaan; mitä olin ajatellut. 
Tekstiä olin keväällä 2016 kirjoittanut näin: 

" Blogia oli jokin aika sitten kommentoinut SannaOlivia -blogin kirjoittaja. 
Hänen blogistaan nappasin ensimmäisen summer-bucket-list:n. Sen jäkeen näitä listoja onkin vilissyt kuin sieniä sateella. 
Mietin, josko tekisin syksyn ämpäri-listan Dominolle. 
Domino on kokenut jo paljon kaikenlaista... 
Tehtävä ei ollut siis mitenkään helppo. "

Ehkäpä juuri siksi teksti onkin jäänyt luonnokseksi. 
Juhannus on ihan pian; syksyyn on siis aikaa. Ensi syksyn listan tekemiseen olisi nyt siis hyvin aikaa. 
Mutta mitä listaan voisi laittaa.....
Vain muutama, ihan oikeasti toteutettava juttu, tulee nyt mieleen.

Domino: 
- Järjestämme mamin kanssa pitkään harkinnassa olleen ChowChow-tapaamisen Etelä-Pohjanmaalla, syksyllä ensimmäisten pakkasten saapuessa, niin että meidänkin alueen choweilla palveluskuntineen on joskus lyhyt matka tapaamiseen. 
- Kiristän, lahjon ja uhkailen isäntää niin valtavasti, että keskeneräinen koppini valmistuu ennen ensilumia. 
- Tammikuussa, kun täytän 2, menen ehdottomasti Kaveri-kurssille! Olen ihan paras KoiraKamu; kuuntelen kärsivällisesti lukemaan opettelijoita ja rakastan vanhuksia. Ihan meidän lähellä on elämää paljon kokeneiden ihmisten talo; sinne olis kiva päästä. Rapsutukset ei varmaan loppuisi kesken! 

Kolmella kohdalla on hyvä aloittaa, vai mitä?
Voikaa hyvin, täällä jatkuu aamukahvin ryystäminen.




Haukuntaa...

Viime vuonna joulun aikoihin elämä Dominon kanssa oli varsin haastavaa.  
Sisällä meillä oli päiväsaikaan suloinen karvapallero.
Yöaikaan ja ulkona meillä oli haukkuva räksyttäjä. 
Fiiliksiä niistä ajoista löytyy täältä.
Vajaan vuoden ikä taisi olla se, mikä tämän sai aikaan.
Tai se, että liikunnan tarve olisi kasvanut, mutta me emme siihen ymmärtäneet reagoida. 
Lisäksi minä sairastuin ja lepäsin päivät pitkät, että eipä minustakaan mitään iloa Dominolle ollut.
En nyt muista, olenko kirjoittanut, mutta meille silloin Faunattaresta kotiutettiin haukkupanta. 
Alunperin häpeilin edes kysyä koko haukkupantaa kaupassa. Vaikka myyjät olivat jo tuttuja ja aivan huipputyyppejä, niin jotenkin kovasti tunsin epäonnistuneeni kasvatuksessa; me kun valitsimme asuinalueelle rodun, joka nimenomaan ei hauku, eikä siten häiritse naapureita. Hoitoystävämme E:n en ole koskaan kuullut haukkuvan! 
Faunattaren tyttöjen reaktio oli aivan päinvastainen kuin odotin. 
He suosittelivat pantaa juurikin Dominon ikäiselle murkulle, jotta haukkuminen saataisiin heti alkuunsa loppumaan. 
Niin monta kertaa aiemminkin on kivi pudonnut sydämeltäni tuolla liikkeessä ollessa; ihanaa, kun voi luottaa ammattitaitoiseen henkilökuntaan! 
Pantaa alettiin sitten käyttää ulkona. 
Oli talvi ja karva pöyheää! 
Sisään tullessa kaulan alueen karvasta huomasi, että panta oli toiminut. 
Siis sinne karvaan. Ei kuonoon asti. 
Ohjeissa kehotettiin leikkaamaan kaulakarvoitusta; en kyllä! 
Kiristimme hihnaa niin, että panta pysyi juuri kuonon alla ja edistystä alkoi tapahtumaan. 
No, ei se fasaania tai kissaa voittanut, mutta sellaisen turhanpäiväisen rähinän sai loppumaan. 
Jossain vaiheessa Domino tuli sisään ja panta jäi lojumaan yöksi lumeen. 
Hyvin pelitti siltikin! 
Patterit vaihdettiin kevään aikana muistaakseni kahteen kertaan. 
Pakkauksen mukana tuli tuoksuton suihke, ja myöhemmin ostin vielä sitruunan tuoksuisen suihkeen. ( Tuoksuttoman valitsin ensin, kun jossain sanottiin koko talon haisevan sitten, kun koiran turkkiin jää tätä sitruunan tuoksua. No, ei minusta haise niin voimakkaasti. )
En osaa sanoa, oliko sitruunalla vaikutusta haukkumiseen. 
Molemmissa täyttöpulloissa ainetta on vielä, että varsin riittoisaa tuo on. 
Niin, syy tähän postaukseen on siinä, että eilen poistin patterin tuosta varsin käyttökelpoisesta aparaatista ja varastoin sen yläkaappiin. 
Haukkuminen on vähentynyt merkittävästi. En voi sanoa, että kokonaan, koska nuo fasaanit ja kissa saavat kyllä  äänitorven käynnistymään! 
Summa summarum; meillä haukkupanta murkulla oli hyvä juttu.  
Ihan turhaan häpeilin sen hankintaa. 
Vaikka maailmaan ääntä sopii,  
niin kyllä suloinen pakkaus on hiljainen chowi! 

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kun Hanna Sumari sohaisi ampiaispesää...

Törmäsin taannoin facessa kaverin jakamaan linkkiin. Hanna Sumari se siinä blogikirjoituksessaan kirjoitti vanhemmista, lapsista ja ravintolakäyttäytymisestä. Jutun pääset kokonaisuudessaan lukemaan tästä.
Jutun luettuani nostin Sumarille peukun pystyyn. Hyvä Hanna! 
Kyllä joku roti olla pitää!
Somen maailma toi blogikirjoituksesta esiin toisenkinlaisen mielipiteen. 
" Miksi aina arvostellaan vanhempia? Miksi toiset aina mollaa ja syyllistää vanhempia kasvatuksesta? Miksei lasten anneta olla lapsia? "
Lukijat reagoivat Sumarin päivitykseen monin eri tavoin.  
Paljon kritisoitiin sitä, kun Sumari kirjoitti, että laitetaan lautanen lapsen eteen ja sanotaan, että syö. 
Sumari esitti mielipiteensä siitä, ettei pienen lapsen anneta itsenäisesti ja holtittomasti valita annostaan buffet-pöydästä. Lapselle valinta suuresta määrästä eri vaihtoehtoja saattaa ensinnäkin  tuottaa ongelmia ja kohta lautasella olisi vain tyyliin jäätelöä! Niin Sumaria siis kritisoitiin siitä, ettei lapsia saa pakottaa syömään sellaista, mitä lapsi ei halua. 
Voisin tässä kolmen murkun äitinä mainita, mitä meillä syötäisiin, JOS lapset saisivat valita, mutta jätänpä väliin. Ymmärtänette kuitenkin pointtini...
Minä arvostan ihmisiä, jotka tänä aikana uskaltavat sanoa ääneen, oman mielipiteensä; asettaa rajoja.  Vaikka maailma muuttuu ja me sen mukana, niin ihan yhtä kokemattomina nuo keskimäärin kolmikiloiset maailmaan pullahtavat. 
Se valta, joka heille kaiken kokemattomuuden keskellä nykyään annetaan, on aivan käsittämätöntä! Aivan kuten Hanna Sumari kirjoittaakin; " Lapsia halutaan miellyttää ja antaa muka vaihtoehtoja, vaikka lapsella ei ole eväitä ratkaista niitä." 
Kyllä on perheitä, joissa tehdään kaikki just eikä melkein vanhempien mielen mukaan; ettei lapsilla ole mitään sananvaltaa. 
Ei se sekään oikein aina ole. 
On paljon asioita, joissa voi antaa valinnanvaraa......
Vaikka hampaidenpesu! 
Pesetkö nyt vai heti? 

torstai 15. kesäkuuta 2017

Niin on työn touhus...

Muistan, kuinka paremman puoliskoni jo edesmennyt isoäiti joskus praatasi, miten jossain talossa oli imuri aina ja alati eteisen lattialla. 
"Kunnei viitti kuule sitä laittaa välillä kaappihin; siinä se sitten lojuu kaiket päivät ja pitää ylitte hyppiä!"
Siinä vaiheessa meitä oli vain minä ja puoliso. Minä kyllänsä laiska siivoamaan, puoliso...no, ei sitäkään pahemmin kiinnostanut. Imuri sai olla rauhassa kaapissa. 
Taisin yhtyä juttuun, jotta " nii-in, on se kuule  kummallista joillaki! "

Niin kauan kuin muistan, oon inhonnut lattioiden pesua. 
Niin se vaan ihminen muuttuu. 
Nyt meillä kököttää moppi jotain seinää vasten lähtövalmiina lähes aina. 
Isoäiti hymähtäisi varmaan haudassaan, jos tuon näkisi. 
" Ei se kaappihin kerkiä, kun on niin työn touhus! "
Pentuna Domino arkaili imuria, niin se jotenkin jäi sitten kaappiin. Tilalle tuli moppi, joka oli huomattavasti helpompi napata käyttöön ja hiljaisempi. Mopata voi aamulla, kun nuoriso nukkuu tai illalla samalla, kun kuuntelee tv:tä. 
Lattian pesussa mun lemppariksi on tullut AloeVeraa sisältävä, ihoystävällinen Tolu. Myönnän, että oon totaalisesti mainoksen uhri. Mainos jotenki vaan kolahti, niinku puolen metrin halako, eikä nyt sitten muuta ole tullut ostettua. Kuluuhan sitä, niinkuin ennenaikaan tulitikkuja, mutta tykännyt oon. Tuoksu on jotenkin ihana, ja kun mainoksessa oli hyvä tunnelma lattianpesusta, niin saman fiiliksen saan minäkin! 
Nykyään - Kiitos Dominon- jotenkin hurjan konkreettisesti huomaa myös työnsä tuloksen ja saa siitä sitten hyvän fiiliksen. 
Kun terassin ovi on auki päivät pitkät ja neiti juoksee edestakaisin mielensä mukaan, niin lattia on sitten sen näköinen. 
Nyt, kun vielä tein niin, että kivijalan juuresta nappasin isot kivet pois, (ajatuksena laittaa siihen suodatinkangas ja kaunis sepeli) on neiti mannut siinä kylmällä hiekalla! Sisään tullessaan tuo kaikenmaailman hiekanjyvät ja kuivaneet lehdenpalaset turkissaan! 
Ja muurahaisia!!
En yhtään piittaisi, vaikka alkaisi kilpailla KTK:n kanssa hiekan kuskauksessa, kunhan ei vain murkkuja toisi; yök! 
Aamulla herätessäni mietin, mitä tänään tehtäisiin rippijuhlien eteen,  "takia" , "vuoksi" ...
Meneekö tämän vuoden kesäloma tähän, että koko ajan takaraivossa jyskyttää tuleva juhla ja siihen liittyvät tehtävät? 
Tekeekö teini itse mitään muuta kesälomallaan kuin repii tapeettia? 
Muistelee sitten vanhempana, kuinka vuoden 2017 kesäloman vietti repien tapettia ja siivoten juhliinsa, jotka kestivät muutaman tunnin...
Pitäisiköhän tänään moppi unohtaa kaappiin ja tehdä jotain ihan muuta?
Ihan kesäloman kunniaksi....




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Itämäen talo Seinäjoella...

Ammattiin valmistumisen kunniaksi päätettiin luokan naisten ja opettajien kesken mennä vielä lopuksi syömään hyvin. 
Mietittiin ja pähkäiltiin kauan sopivia paikkoja Seinäjoella ja lähialueilla. Jollakin oli hyviä kokemuksia Heikkilänmäeltä, Itämäen Talosta ja sen mahtavasta lounaasta. Eräs paikan valintaan vaikuttavista kriteereistä oli myös se, että halusimme tilan, jossa saisimme olla keskenämme ja jakaa todistukset rauhassa. 
Tuvan takassa paloi saapuessamme ihanasti valkakia, kuten meilläpäin sanotaan. Puitteet olivat kyllä hienot. 






Lounas oli mahtavan kattava! Itse hamstraan aina salaatteja. Onneksi emäntä juuri kohdallani kehotti maistamaan myös vuohenjuusto-punajuurivuokaa. Oli sitten muuten uskomattoman hyvää! Ennalta ilmoittamamme erityisruokavaliot oli otettu huomioon todella hienosti. 
Lounas nautittiin luonnollisesti Sorsakosken vanhoilla aterimilla; juuri niillä samoilla, joita mamma ja paappakin käyttivät. 
Lopuksi nautiskelimme vielä ihanalla mansikkakakulla. 
Tuolla fiilistellessä sitä mietti, josko tulevat rippijuhlat olisi kuitenkin ollut helppo järjestää poissa kotoa. 
Illalla valmistumistani juhlistettiin pienellä porukalla kotona grillaten ja yllättäen mansikkakakulla. 
Oli vaan jotenkin ihanan rento ja kotoinen tunnelma; on ne kotijuhlat sittenkin vaan 
Good Idea...

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Lukuvuoden verran elämää..

Tänään on se päivä, kun vuoden uurastus palkitaan; saamme aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulunkäynninohjauksen todistukset käteen. 
Tänään huokaisen syvään. Rutistus on  vihdoin lopussa. 
Ja samaan aikaan haikein mielin tajuan, että siinä ne nyt sitten olivat; mukavat päivät koulussa samanhenkisten kanssa. Ei enää Hetki-salaatteja pyöreän pöydän ääressä, eikä kahviautomaatilla jonottamista. Ei rauhallista puuvärien ja tussien suhinaa aikuisten värityskirjojen sivuilla. Ei puikkojen kalketta ja valmistuvia sukkia tai peittoja. 
Meitä oli vajaa parikymmentä erilaista naista oppimassa. 
Parikymmentä erilaista persoonaa.
Kaikki ihan huipputyyppejä! 

Ja omat opettajat....
Voi että...
Jään minä heitäkin kaipaamaan! Paljon on koettu yhdessä. 
Paljon olen  viisautta saanut ja monta asiaa oivaltanut. 
Monta kertaa myös itsekseni mutissut, kun.... 
" Noustaanpas oikein ylös ja mennään kymmenen kertaa kyykkyyn; taukojumppa on kiva juttu! "
" Ja sitten vielä Schasseen piiri, reippaasti nyt! "
" Viitotaan H E L S I N K I  ja kaksisataa kolmekymmentä kuusi "
No, nyt ei ihan mennyt oikein, kun tellu ei ole vieläkään opetellut kirjainviittomia....
Ei ole niin, mutta HallaSignia olen tuijottanut YouTubesta. Käykääs kattomassa; se on 
KI-VA! Sinne pääsee tästä.

Mainita täytyy kyllä opettajat laajemminkin. 
Ihanaa englantia!
Ihanaa atk:ta!
Aivan huippua ensiapua ja terveystietoa, ravintotietoa, viestintää... 
Tärkeitä asioita on opettaneet aivan huipputyypit! 
Ja huipputyyppejä on ollut mukana myös arviointikeskusteluissa. 

Nämä ammattilaiset veivät meidät tutustumaan upeisiin paikkoihin; pääsimme Niittyvillaan, Luoviin, Ruutipuiston kouluun, Steinerkouluun. Kävimme luennoilla, joista esimerkiksi Voimaa Arkeen -hankkeen luento syömishäiriöistä oli loistava. 
Juttua menneestä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt on saatava tukka ojennukseen ja mekko päälle; päättäjäiset alkaa! 
Heippa! 

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Miten paljon mahtuu...

muistilistaan, 
johon on koottu edes osa niistä asioista, joita pitää tehdä ennen rippijuhlia?
Jotta ajatus alkaisi kulkea, on parasta vaihtaa aivan aluksi puhtaat petivaatteet.
 Innokas apuri tässä, joka sattumalta oli sängyn vieressä kyttäämässä, että mitä teen, jäi pussilakanan alle. Mihin lie olisi lakanan pesuun vienyt...
 Terassin pesu oli listalla. Se on nyt onneksi hoidettu. Kaikki pikkusisustaminen saa vielä odottaa. Vaja pursuaa kukkaruukkua ja vanhaa perunalaatikkoa, mutta odottakoot nyt vielä siellä. 
 Jo talvella Ikeasta kotiutui kodinhoitohuoneeseen pieni pätkä laatikostoa. Ennen kokoamista piti saada laatikoston takana oleva seinä kuntoon. Pari kuukautta siinäkin meni; mitä minä oikein kuhnailen?!? Nyt kokosimme laatikoston perjantai-illan ratoksi juniorin kanssa. Enpä olisi hetki sitten arvannut valitsevani mustaa laatikostoa 😉
Vaiheessa on myös vielä juniorin huone. Tapeettien poistaminen ei huvita - meitä kumpaakaan. Työnjohto on paikalla ja mutisee, kun työt eivät etene. 
Miten petollista onkaan ajatella, että onhan tässä vielä aikaa! 
Sitten ajattelee, että ihmiset ja tunnelma sen juhlan tekee; eivät puitteet. 
Tänään kuitenkin vielä muutama asia muistilistalta viivataan yli. 
Meillä sataa, joten tapettien poistoon ja nojatuolien päällisten pesuun tämä päivä on ihan bueno. 
Voi hyvin!