maanantai 25. huhtikuuta 2016

Pieni irtiotto... osa1

Teimme viime viikolla jokakeväisen irtioton Viroon; Tarton maatalousnäyttelyyn. Meidän perheen maatalous on hyvin pienimuotoista; perunanviljelyä ja vähän nurmikon lannoitusta, mutta ystäväpariskunta, jonka kanssa matkan teemme, kuuluu sakkiin, jonka ansiosta meidänkin ruokapöytään ilmestyy muun muassa kotimainen, raikas maito. 
Tämän kevään retki oli ystäväni mielestä jännittävä; huomasin nimittäin matkaa edeltävänä iltana passini vanhentuneen. Googlen linkeissä moni oli sitä mieltä, että vanhalla, tai jopa ihan kokonaan ilman passia voi käydä Virossa. No, alkoi siinä sitten pikkuinen pähkäily, että olisko mulla niin hyvä säkä, että  a) passia ei kysytä ollenkaan tai b) kysytään ja nuhdellaan vanhaksimenneestä VAI jäänkö rannalle ruikuttamaan...
Helsinki-Vantaan lentokentältä saa passin pikana, mutta vain lentävät matkustajat; näin kertoi väsynyt naisääni puhelimessa. Hän jatkoi, ettei missään nimessä kannata mennä Pasilan poliisilaitokselta väliaikaista passia noutamaan, koska siellä jonot ovat pitkät! No, arvaatkin varmaan, että parempi puolisko oli siinä vaiheessa jo hurauttanut motarilla ohi Hyvinkään, josta väsynyt kehotti passia noutamaan.  Pasilaan lomps. 
Jonotusnumero kouraan. Jonotusnumero ystävän kouraan. Juoksu tien toiselle puolelle valokuvaamoon. Juoksu kuuden minuutin päästä takaisin. Valokuvat ja jonotusnumero omaan kouraan. Piinallisen tunnin jälkeen mulla PINKKI passi viikon voimassaololla kourassa! Juoksu ulos autoon ja ajo satamaan läpi liikennevalojen; ei tietoakaan vihreästä aallosta :)
Tulliin....
Laivassa! 
Meiltä keneltäkään EI kysytty passia. 


VikingLine; seisova pöytä. Suussasulavaa kalaa. 



Ihania jälkkäreitä, joita silmät söi paljon, mutta vatsa ei jaksanut vastaanottaa :) 




Tallinnasta ystäväni oli varannut majoituksen Sokos Hotelli Virun kanssa samassa kompleksissa sijaitsevasta Hotelli Estoriasta. 



Oli kyllä kaikinpuolin kiva "Solo by SokosHotels". Suosittelen. 


Meillä on tapana piipahtaa joka reissulla Lennen tehtaanmyymälässä. Näin teimme tälläkin kertaa. Lennen ulkoiluvaatteet ovat olleet meidän muksuilla käytössä jo esikoisella. itse ole tykännyt, että ovat oikein sellaisia pidä&pese-vaatteita; laadukkaita, kivoja käyttää ja kivan näköisiä; värikkäitä, eikä kaikilla vastaantulijoilla ole samanalaisia. 



Käymisen arvoinen kahvila ihan kävelymatkan päässä Viru-keskuksesta on Narva-Kohvik


Palvelu ei vielä ikinä ole ollut "hunajaa", mutta tuotteet ovat kertakaikkisen suussasulavia. 


Seuraavana aamuna suunnistimme kohti Tartoa... 
Jatketaan pian matkaa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!