lauantai 3. joulukuuta 2016

Laskeuduttiin joulukuuhun...

Joulukuun alkupäiviä vietellään ja on ihanaa, kun maa on valkoinen. Meidän leveysasteilla myös hieman outoa; olemme saaneet lunta menneinä vuosina useasti vasta juuri jouluaattona!
Kyllä meille merkittävä seikka joulun odotuksessa on juurikin tuo lumivaippa.  
Domino on nauttinut lumesta; juossut ja peuhannut aina, kun me hänen kanssaan olemme pihalla. Alun perin ajatus oli, että aitaamme hänelle mahdollisimman suuren alueen, jotta saa viettää aikaansa ulkona; viileämmässä.
Nyt on kymmenen kuukautta neidillä ikää ja me käymme täällä kehityskeskusteluja siitä, miten pihalla käyttäydytään. Domino on alkanut haukkua.
Nappasin eilen muutaman kuvan ikkunasta.  
 Eli koitamme hillitä haukkumista nyt ensin näin... Raudoitusverkon peitteeksi nappasin valkoiset fleecepeitot. Tunnistatkin varmaan tuon masentuneen fiiliksen; ei hyvä.
Ei haukkuminen mihinkään hävinnyt, vaikka suora näkymä tielle hävisi.
Muistin sitten, että koiraharrastajan kanssa oli puhetta siitä, että pihalla olisi jotain niin maukasta, ettei sen luota malttaisi lähteä haukkumaan. Kipaisin Faunattareen ja palasin herkkupussi kainalossa. Taas sain arvokasta vertaistukea; sinne mennessä olin ihan plääh, ei tästä mitään tule. Palatessa  mulla oli hyvät suunnitelmat tehtynä. Mahtavaa, kun siellä kehtaa myöntää tietämättömyytensä, keskeneräisyytensä ja saa hyviä neuvoja ja vinkkejä.

Peitto + herkku = hyvä juttu hetken aikaa :)
Mutta ei se vahtivietti mihinkään häviä, kun se luontaista on...
Nyt ollaan taas suuren kysymyksen äärellä. Mitä tehdään seuraavaksi? On tämä elämä Dominon kanssa opettanut pohtimaan. Miettimään asioita puolelta ja toiselta. Yrityksien kautta on päästy monessa asiassa hyvään lopputulokseen. Joku ratkaisu meidän tähänkin täytyy löytää.
Tässä vuoden aikana on löytynyt paljon ratkaisuja.
Ratkaisuna voi pitää perjantaitakin, kun läpäisin ensimmäisen työssäoppimisjaksoni arviointikeskustelussa. Suurin tavoitteenihan tuossa työssäoppimisjaksossa oli se, että varmistuu, että koulutyö on sitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä ja että minusta siihen on. Valtakunnallinen opetussuunnitelma listasi jaksolle jos jonkinlaisia tavoitteita. Pähkäilin niitä aikani ja lopulta tuhahdin, että kyllä edellä mainittu varmuus saa luvan riittää.
Koulussa vietetyt viisi viikkoa olivat kyllä mainiot. Joka aamu lähdin kuin suureen seikkailuun; jokainen iltapäivä palasin kuin suuresta seikkailusta; kaikkeni antaneena; lopen uupuneena. Ja onnellisena.
Mahtava on se fiilis, kun tuntee tekevänsä jotain merkityksellistä. Jotain, millä on arvoa ja tarkoitus. Olen kyllä onnellinen, että vielä tällä iällä uskalsin riuhtaista itseni irti ja lähteä tavoittelemaan sitä, mitä halajan.
Eikä ne riuhtaisut tähän lopu!
Toivottavasti jo pian pääsen kertomaan teille uusista tuulista, joita meillä on suunnitelmissa.
Sitä ennen vietetään kuitenkin ensin ihana joulunodotuksen aika.
Voi hyvin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!