sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

2 viikkoa elämää 8:n tassun kanssa

Miten nopeasti aika kuluukaan?
Daim on kotiutunut nyt kaksi viikkoa ja tuntuu siltä, kuin hän olisi aina ollut kanssamme! 
Eilen oli merkittävä päivä, kun tytöt jäivät ensimmäisen kerran kahdestaan kotiin. 
Näin kauan siinä meni, että uskalsin luottaa siihen, että kaikki todella lähtee oikeille urille.
Nukkuneet täällä poissaolomme ajan molemmat olivat. 
Dominon juoksu alkaa hellittää ja hän alkaa pikku hiljaa olla reippaampi. 
Hän hoivaa yhä edelleen paljon Daimia; pesee ja tutkii moneen otteeseen päivän aikana. 
Jotenkin on koko ajan kuusalla siitä, missä pieni menee, ja lähtee esimerkiksi takaisin ulos terassille, jos pikkutassut eivät seuraakaan perässä. 
On vähän silleen, että " hei, mä luulin tehneeni selväksi, että mennään sisälle ". Ja toinen on ihan huuli pyöreenä, että " ai, en kyllä saanut sellasta käsitystä, eikä kuule just nyt huvita! ". 
Väittäisin, että Domino on enemmän Daimin perään kuin toisinpäin.
Tytöissä on alkanut tämän viikon aikana korostua eroja. 
Daim on oman tiensä kulkija. Hän saattaa hömpötellä pihalla aitauksessa omia juttujaan pitkiäkin aikoja. 
Domino on se, joka sitten menee katsomaan, että " mitäs täällä hommailet ".  
No, Daim siihen, että "aaa-a herkullista nilkkaa toit mulle, minäpä maistan! " 
Ja sitten muristaan, kun pienet terävät hampaat sattuvat nilkkoihin ja välillä myös häntään, mutta etupäässä nilkkoihin. 
Nyttemmin murinaa aiheuttaa vain tuo pureminen. Näin, koska keräsin kaikki puruluut neitien ulottuvilta pois. 
Pari aamua meni tosi hienosti; molemmat söivät oman aamuluunsa ja kaikki oli ok. Domino sai oman pekonikierretyn ja Daim muruluun, jotka ovat jääneet Dominolta syömättä. 
Mutta kun kotiutin Dominolle Faunattaresta henkitorven, alkoi riita. Domino sai syödä torveaan yksin aitauksessa Daimin päiväunien aikana. Yhdessä ollessa keräsin torven pois. Vaikka nurmikolla oli vain henkitorven tuoksu, murisi Domino torveaan puolustaen. 
Ei sitten olla enää syöty torvia eikä muutakaan. 
Ruuasta riitaa ei synny; Dominolle ei nyt ruoka maita ja Daim syö aina kun silmä välttää Dominon ruuat. 
EffeBalancen kuulumisia sen verran, että perjantaina tosiaan olimme Evidensiassa otattamassa "ennen"-veritestin. Kuivuneet verinäytteet lähetettiin Hollantiin kirjeenä ja sieltä sitten saamme jonkin ajan päästä varmasti tietoa Dominon arvoista. 
Tuon öljyn saisi nyt periaatteessa aloittaa, mutta me lykkäämme aloitusta nyt vielä viikolla. 
Ensi viikolla on kaikenlaista hulinaa ja viikonloppuna Ojakkalassa ChowChow-erikoisnäyttely, johon ajelemme tervehtimään tuttuja. 
Tässä vielä Daim ja lempilelu..
Vinkuleluista ollaan montaa eri mieltä ☺ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!