sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Niin, mahtuishan tänne...näköjään..


Järkyttävän perjantain jälkeen koitti ihanan levollinen lauantai. Domino ja Daim söivät taas omaa maissitonta&vehnätöntä nappulaansa ja elämä hymyili. 
Seinäjoen koiranäyttelystä saimme kylään ihanan Wilman, jonka tapasimme ensi kerran kesällä 2016 Lapin kiertueellamme Kuusamossa. Niistä tunnelmista voit lukea täältä. Uskomatonta, miten pieneltä ja pörröiseltä Domino noissa kuvissa näyttää. Naurattaa, miten kirjoitan, ettei hän paahtavan kuumuuden johdosta ollut ollenkaan oma itsensä; pyörremyrsky! Näin se aika kultaa muistot. Nyt taaksepäin muistellessa Domino on ollut rauhallisuuden perikuva lähes koko elämänsä. Puhumattakaan, jos häntä vertaa Daimiin. 
Niin, saimme tosiaan Wiman meille kylään. 
Tytöt tunnistivat toisensa samantien ja ihana, ihana leikki alkoi. Domino oli aivan innoissaan ja onnessaan ystävästään! Ikinä hän ei leiki Daimin kanssa samoin. 
Daim oli aluksi terassilla jonkin aikaa. Päästessään mukaan, hän oli silminnähden ulkopuolinen. Ulkopuolinen omasta tahdostaan, mutta nähtävissä oli myös se, miten Domino osoitti, että "tää on nyt meidän isojen tyttöjen juttu". 
Daim jäi tosiaan vähän sivustaseuraajaksi. Tämä havahdutti minut siihen, että siinähän se on köllötellyt Dominon vieressä koko elämänsä, eihän se paljon muita tassuttelijoita ole ehtinyt tavata!
Lenkillä ja tapaamisissa Domino on se, joka häntä heiluen menee tutustumaan sekä ihmisiin että tassuihin. Daim ei. Näin on ollut alusta lähtien molempien kohdalla. Dominon sosiaalisuutta hehkutin heti alusta alkaen, ja muistan, miten kasvattaja kerta toisensa jälkeen hillitsi, että "hei, se on vielä ihan keskeneräinen." Nyt täytyy oikein reipastua ja viedä Daimia tutustumaan uusiin tassukamuihin. Vaikka ihan ilman Dominoa. 
Muistathan, kun kerroin luokkakavereiden reaktioista meidän koirien käytökseen? 
Lauantaina Domino ja Wilma olivat leikkineet jonkun 10-15 minuuttia, niin sitten meillä kuuluikin ihana tuhina kahvipöydän ääreltä. Wilmalla oli takana jännittävä aamu näyttelyssä ja Dominolla ehkä vielä heikko olo kukkakaalikeiton takia. 
Me emännät nauroimme siinä sitte, että tällaisia nämä ovat! Leikit ja sitten ollaan kuin kotonaan. Ei puhettakaan loputtomasta riehumisesta tai rikkoutuneista tavaroista. Ihanan sopeutuvaisia ja muuttuviin olosuhteisiin nopeasti tottuvia. Yhdessä jaoimme valtavan ylpeyden Chowin omistajina. Tai itse asiassa Chowien...😊
Mietitkö tuota otsikkoa? 
Hirveen hienosti mahtui näihin neliöihin kolme Chowia! Vain taivas on näköjään rajana tälle rakkaudelle, jota tämä rotu omistajissaan aiheuttaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!